Useille jo varmaan tuttuja tilanteita, mutta kerrompa, kun kerran omalle kohdalle sattui:

Elettiin heinäkuuta 1997. Olin Marauderilla matkustajan kera matkalla mökkeilemään Keski-Suomeen. Helsingistä kurvasin Porvoon kautta mukaville mutkateille kohti Lahtea. Ennen Lahtea löysin kartalta mielenkiintoisen näköisen reitin kinttupolkuja pitkin Vierumäelle. Matkanteko maistui. Mutkaa ja mäkeä piisasi, ja tietenkin pari harhaanajoa. Lähempänä Vierumäkeä ilta oli jo varsin hämärä. Imaisin loivan kurvin oikealle vauhdikkaasti, kun samassa refleksinomaisesti tempaisin vauhdin pois. Aukeavalla suoralla noin 50 metrin päässä seisoi komea kruunupäinen uroshirvi. Pysähdyin. Samassa hirvi alkoi juosta jolkuttamaan männikköön. Tilanne oli ohi. Onneksi ei edes lähellä, mutta säväytti se kuitenkin.

Mökkeilyt tuli mökkeiltyä ja siinä sivussa poikkesin samalla reissulla mm. Kuusamossa, Joensuussa ja Savonlinnassa.

Paluumatkalla ajelin Heinolasta Lahteen vanhaa tietä pitkin. Oli ohi puolenyön, ja suht' koht' pimeetä. Jälleen Vierumäen tienoilla ajelimme reipasta matkavauhtia, kun eräässä pitkässä ylämäessä temmoin menemään satasta. Mäen päällä ajovalojen keilassa olin näkevinäni jotain kimaltelevaa. Automaattisesti aloitin voimakkaan jarrutuksen. Samassa pusikosta hyppäsi eteeni sarvipäinen uroshirvi ! (Lieneekö ollut sama kuin pari viikkoa aiemmin?) Tiukensin jarrutusta niin, että pyörät lukkiintuivat. Refleksinomainen väistö peräpuolelle, ja tilanne oli jälleen ohi. Adrenaliini kohisi suonissa. Eipähän jäänyt montaa metriä väliä ! Onnetar oli edelleen mukanani.

Muutenkin kesä 1997 oli hirvirikasta aikaa, mutta nämä olivat tiukimmat tilanteet. Aikaisempina kesinäkin olen väistellyt hirviä (ja Lopen suunnalla peuroja), sillä ajelen mielelläni myöhään illalla / yöllä.

Olkaahan varovaisia siellä ulkona. En usko, että hirviä tarvitsee pelätä sen enempää kuin muitakaan yllättäviä tilanteita. Mutta henkinen valmistautuminen kokemuksen ohella auttanee onnelliseen lopputulokseen tiukoissakin tilanteissa.